Myyrmäen IHME Louhela Jameissa

Tänä vuonna Louhela Jamien valokeilassa on Vantaan tunnetuin kovakuoriainen, kun IHME-nykytaidefestivaali vierailee tapahtumassa.

IHME esittää Myyrmäessä Henrik Håkanssonin festivaalille valmistuneen THE BEETLE -elokuvan. Mätäojanlaakson luonnonsuojelualueella kesällä 2017 kuvattu elokuva antaa äänen halavasepikälle, uhanalaiselle ja ainoastaan Vantaalla esiintyvälle kovakuoriaiselle. Halavasepikän kohtalo kertoo sen elinympäristön – kosteikoissa viihtyvien pajulajien – häviämisestä, jossa myös ihmisen toimilla on osansa. Laajemmin tarkasteltuna hyönteislajien massakatoaminen on ongelma myös koko maapallon mittakaavassa.

Elokuvassa alle sentin pituista hyönteistä ja sen suurnopeuskameran hidastamia liikkeitä on mahdollista tarkastella lähietäisyydeltä. Kokeellisen musiikin uranuurtajana tunnetun Mika Vainion ääniraita korostaa kuoriaisen ihmiselle vierasta olemisen tapaa.

THE BEETLE -elokuva esitetään Kino Myyrissä perjantaina 1.6. sekä ulkoilmaesityksenä sunnuntaina 3.6. IHMEen teltassa Louhela Jameissa. Jokiuoman puistossa voit tavata halavasepikkäekspertti, professori Jyrki Muonan ja tehdä oman hyönteisnaamiosi taidetyöpajassa. Lavalle nousee myös lasten bändi Zepikät.

Tule ja kuule lisää salaperäisen kuoriaislajin elämästä Vantaalla!

THE BEETLE -elokuvan esitykset Myyrmäessä:
Perjantaina 1.6. klo 19 THE BEETLE -elokuvan esitys, Kino Myyri (Myyrmäkitalo, Kinorinne 6)
Sunnuntaina 3.6. THE BEETLE -elokuvan ulkoilmaesitykset IHMEen teltassa, Louhela Jam, Jokiuoman puisto

Sunnuntaina 3.6. Myyrmäen IHME Louhela Jameissa:
Henrik Håkansson: THE BEETLE (2018), elokuvaesitykset IHMEen teltassa
We Buzzz – Pöristään -hyönteisnaamiotyöpaja (nonstop)
Hyönteisprofessori Jyrki Muonan luontokierros
IHME-oppaat kertovat halavasepikästä, alueen luonnosta ja THE BEETLE -taideprojektista (10.6. saakka arki-iltaisin klo 16–20)

Lisätietoa THE BEETLE -elokuvasta.