Klubit

Louhela Jam -klubit vietetään tänäkin vuonna hyväksi todetussa Wandas Kitchen & Loungessa. Klubeja tulee olemaan koko Jamiviikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Perjantaina otetaan vähän chillimmin tunnelmoiden ja fiilistellen tulevaa viikonloppua ihan Suomen kärkiartistien toimesta. Lauantaina rokataan niin vimmatusti ja sunnuntaina on vuorossa jo legendaariseksi muodostunut päätösklubi. Teinä en missaisi yhtään näistä. Perjantaina ja lauantaina klubeille on vapaa pääsy ja sunnuntaina nimellinen korvaus sisäänpääsystä. 

Perjantai 1.6.2019

Dave Lindholm

Perjantain klubilla esiintyy legendaarinen Dave “Isokynä” Lindhom. Dave on yksi suomenkielisen musiikin elävistä legendoista. Takanaan hänellä on joku yli 40 vuotta aktiivista keikkailua ja tahti ei näytä hiipuvan. Aika on tehnyt Davelle pelkästään hyvää ja tehdyt keikat ja matkatut kilometrit ovat vain kasvattaneet herran vangitsevaa karismaa.
 
Tarjolla tulee suurella todennäköisyydellä olemaan todella vangitseva setti. Ja kappaleista ei tule olemaan pulaa sillä onhan miehellä vyöllään muun muassa sellaiset hitit kun Anna kitaran laulaa vaan, Pieni ja hento ote, Joo joo mä rakastan sua, Tupaakka, viini ja villit naiset sekä Sitähän se kaikki on. Näiden lisäksi kappaleista ei tule olemaan pulaa, sillä onhan mies julkaissut uransa varrella jo 30 soololevyä sekä lukemattoman määrän muita levyjä eri koonpanoilla.
 
Nyt kannattaa todellakin tulla katsomaan, kun mahdollisuus siihen kerran on.

AJ Turtiainen

AJ Turtiainen on vantaalainen laulaja-kitaristi ja biisinikkari, joka ei ole koskaan osannut keskittyä vain yhteen genreen. Hän on 35-vuotisen pelimannintaipaleensa varrella soittanut monenlaista rockia, bluesia ja folkia, ja tehnyt myös elokuvallista konemusiikkia nimellä Mitsake. Hänen sooloesiintymisensä ovat nojanneet vahvasti americanaan ja perinteiseen mies-kitara-ja-huuliharppu-yhdistelmään, mutta puolisentoista vuotta sitten saadun hermovamman vuoksi hän on joutunut miettimään asioita uusiksi. Avuksi tuli miehen ensimmäinen klassinen nylon-kielinen kitara, joka soi muhkeasti pudotetussa vireessä, ja samalla vanhojenkin kappaleiden sovitukset ovat ottaneet askeleen kohti hiljaisuutta.

Paikalla myös Louhela Jam paitamyynti ja tunnelmasta esiintyjien välillä vastaavat mahtavat Louhela Jam DJ:t.

VAPAA PÄÄSY!!!

Lauantai 2.6.2019

Tämäkin ohjelma on jo valmis ja julkaistaan ihan tuota pikaa.

Päätösklubi sunnuntai 3.6.2019

Tämäkin ohjelma on jo valmis ja julkaistaan ihan tuota pikaa.

Sijainti

Wandas  Kitchen & Lounge sijaitsee osoitteessa Liesikuja 5 01600 Vantaa.

Hae ajo-ohjeet